Tilitys

Minähän nyt vallan innostun kirjoittelemaan,

kun alkuun pääsin. 

Nyt on se hetki, mikä ajoittain vie iloa tästä kaikesta ihanan kodin

ja elämän onnesta. 

Se hetki, kun kaikki keskeneräisyys harmittaa. 

Se hetki, kun iskee epätoivo. 

Mikään ei ole täällä valmista! 

Arjen pyörittäminen vie niin paljon aikaa, 

ettei sitä jää remontointiin. 

Silti täällä on aivan hirvittävä kaaos, 

ihan kuin kukaan ei olisi aikoihin täällä siivonnut.
Mihin se kaikki aika valuu?

Ja minä sentäs olen vielä lomalla.

Muutaman päivän yritin puskea kodinhoitohuonettakin eteenpäin. 

Hain lapsille joka päivä kavereita, 

että saisin itse rempattua. 

Ja sainhan minä, pari tuntia siellä ja toinen tuolla.

Nyt toisella seinällä on pinkopahvit ja peilipaneelikin

maalia vaille valmiina.

Mutta toisella ei. 

En voi vaatekaappia rakentaa ennen kuin

molemmat seinät ovat valmiit. 

Ja nyt loppu voimat. 

Ja meni hermot. 

Joskus keskeneräisyyden sietää paremmin. 

Nyt ei. 

Huomiseksi olen taas järkkäämässä lapsia kavereille

tai kavereita meille. 

Joskus siitä on minulle helpotusta.

Joskus ei. 

Toisinaan leikit eivät suju ja heidän ohjaamiseen menee kaikki

aikani ja energiani.  

Ruokahuoltokin vie osansa. 

Mutta. 

Jos huomenna olisikin uusi päivä.

Ja uudet voimat.

Niinhän se on luvattu. 

Tällä päivälle tämän päivän murheet. 

Huomisen murheiden miettiminen vie vain tämän päivän rauhan. 

Ripustaudun siihen. 

Päätän, etten murehdi huomista.

Ja minä kuvittelin tämän kaiken ohella vielä kunnostavani
tämän kesän aikana 120 ikkunaruutua.
Huutonaurua.

Tässä vielä yksi kuva tämän hetken keskeneräisyydestä.