torstai 4. elokuuta 2016

Tervetuloa, sanoo uusi ovi



Minut tehtiin jo kuukausia sitten.
Olen seissyt milloin missäkin lojumassa.
Odottamassa,
että Mies minut paikoilleen asentaisi.
Pelkäsi kuulemma, että siinä olisi kova homma.
Varasi lopulta sitten koko päivän aikaa minua varten.

Minun karmini tehtiin hieman edeltäjääni tukevammaksi.
Varmaan nykynormien mukaan.
Ulospäin olen ihan vanhan oven näköinen,
ikkunatkin vanhanaikaisesti kitattu.
Ranskalaiset täyspeilit helmassani.
Sisältä olen uretaania,
näin pystyn paremmin pitämään kylmän pois kotini luota.

Nyt seison ylväänä paikallani. 
Toivotan jokaisen tulijan tervetulleeksi.
Taidan olla aika kauniskin,
vaikka itse sanonkin.

Ja kehutaan tuota kotini Miestäkin vielä.
Kahdessa tunnissa se poisti ovivanhuksen
ja asensi minut paikoilleen.
Oli Nainenkin ihmeissään, 
kun kauppareissun aikana olin jo paikoilleni asettunut. 

Täällä nyt ollaan!
Kyllä minun kelpaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti