sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Vanhoja valokuvia



Armolassamme lapsuutensa viettänyt rouva on
kertonut meille paljon talomme historiasta.
Hän ystävällisesti toi meille kaksi vanhaa valokuvaa pihapiiristämme.
Mitä aarteita!
Otin kuvat lasin läpi ulkona kirkkaalla säällä,
mutta saa näistä jonkinlaisen käsityksen onneksi näin 
kamerankin välityksellä.






Tässä ensimmäisessä on Armolamme pihapiirin muodostavat kolme taloa 
ja tien toisella puolen sijaitseva pappila. Vasemmalla oleva rakennus on sortunut
vuosikymmeniä sitten, mutta perustuskivet ovat paikallaan.
Pihan korkea mutkainen koivu jouduttiin aikoinaan kaatamaan
lahoamisen vuoksi, mutta tilalle on nyt toinen melkein yhtä iso koivu -
ja monta muutakin isoa puuta. 








Tämä kuva on ilmeisesti joskus 40-luvulta. 
Talon edesmennyt isäntä on kuvassa keskellä.
Pihapiiri on ollut varsin valoisa ja aurinkoinen aikaisemmin.





Sama kuvakulma tänä kesänä. Piha on rehevöitynyt valtavasti,
vaikka toki sinne aurinko vieläkin paistaa.
Nämä vasemmalla olevat puut kuitenkin kaadamme, jotta
saamme näkymän pellolle avattua. 
Sitten joskus, kun tältä kaikelta muualta tekemiseltä ehdimme.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti