Piippuhunajaa

Piippuja aloitettiin purkaa toissapäivänä.

Muurarin työ jäi lyhyeksi,

hän päätyi selkäkipujen vuoksi eilen lopulta sairaalaan.

Mieheni nyt sitten jatkoi kesken jäänyttä työtä,

ja lopulta tämä on paljon parempi ratkaisu näin.

Rahaa säästyy tuhansia euroja.

Hitaamminhan tässä nyt sitten taas edetään,

kun pääosin iltaisin paiskitaan töitä.

Ja kattoprojekti seisoo,

ehkä ensi kevääseen asti.

Mutta pakko taloon on saada lämmöt,

sisällä on kosteampaa ja kylmempää kuin ulkona,

siellä on ikävä työskennellä.

Nyt kun itse ryhdyimme hommaan, 

niin päätimme ettemme käytäkään uusia tiiliä piippujen tekoon,

vaan vanhoja uudelleen. Uudet tiilet ovat eri kokoisia, joten niitä 

täytyisi paloitella, kun piiput ovat vanhojen tiilien mittojen mukaan tehty.

Säilyypä sitten ulkonäkökin samanlaisena, 

vaikka se nyt ollutkaan ensisijainen syy.

Ja ainakin saamme laadukasta tiiltä,

minkä kestävyys on jo käytännössä testattu.

Tästä pienemmästä puretusta piipusta löytyi näistä kahdesta tukossa 

olleesta etummaisesta hormista yllätys.

Hormeissa oli parin metrin verran mehiläiskennoa ja hunajaa!

Hunajaa, ja vähemmän miellyttäviä matoja.

°°°°°°°°°

Ja sitten vähän aiheen viereen.

Vaikka tämä on ns. rakennustyylinen blogi,

niin syvällisenä ihmisenä uskallan avata hieman
mielessäni pyörineitä ajatuksianikin.

Olen nimittäin taistellut jo vuosia kateuden tunnetta vastaan.

Kun luen muiden sisustusblogeja tai sisustuslehtiä,

niin jonkinlainen kateus on läsnä. Aina.

Olen rukoillut apua siihen, mutta pitkälle en päässyt.

Olen unelmoinut omakotitalosta jo vuosikymmeniä,

ja tämä toteuttamaton haave on ollut kateuden juurena.

Niin monesti olen haaveeni tuonut Jumalan käsiin,

huutanut, että ota tämä pois minusta!!

Mutta aina se on kiusana ollut. 

En siis päässyt taistelussani koskaan voittoon.

Mutta nyt tätä tunnetta ei enää ole. 

Huomaan lukiessani sisustuslehteä, että se on poissa.

Jotain minulle niin tuttua puuttuu! 

Voin vain lukea lehteä, 

tuntematta mitään sen ihmeempää sisälläni. 

Niin kuin monet varmasti tekevät aina.

Olen niin kiitollinen, että minut tästä tunteesta armahdettiin. 

Painava tunteen taakka on poistunut harteitani.

Samaan tunteeseen liittyen tein alkukesästä myös oivalluksen.

Luin Facessa jotain ohjetta kateudesta eroon pääsemiseen.

Siellä kehoitettiin, etä ala toteuttamaan unelmiasi,

niin kateutesi hellittää.

Olemme eläneet viime vuodet niin tiukilla, 

että minkäänlaisista kesälomareissuista ole voinut haaveillakaan.

Ja tämä haaveileminen tarkoittaa lähinnä Puuhamaa tasoisia -reissuja.

Meitä kuitenkin viime keväänä siunattiin ylimääräisillä töillä,

millä saimme rahaa säästöön.

Meillä oli tavoitteena ulkomaanmatka, 

mutta kun ne eivät siihen riittäneetkään,

niin päätimme tänä jo kesänä tehdä jotain ja tuhlata rahat.

Teimme pienen länsirannikkoreissun, toisen reissun Porvooseen 

ja vielä kolmannen Wasalandiaan.

Ja kateudesta eroon -ohje oli niin totta tässä toisessakin 

minussa kateutta aiheuttaneessa asiassa. 

Pystyin nauttimaan muidenkin kesälomareissukuulumisista, 

kun mekin olimme pystyneet tekemään muutakin kuin olemaan kotona.

Haluankin rohkaista jokaista kateutta tuntevaa pyrkimään kohti omia unelmiaan.

Meidän unelmamme eivät olisi toteutuneet ilman siunausta,

enkä valitettavasti voi sanoa voittaneeni 

kateuden tunnettani omin voimin. 

Mutta on mahtava elää ilman tuota tunnetta.

Tämä jää minulle mieleen kateudesta vapautumisen vuotena.

Kiitos, kun sain jakaa tämän kanssanne.