sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lattian purkua


Pääsimme vihdoin käsiksi tähän vanhaan kosteusvaurioon.
Selvisi, että toisessa, kolmannessa ja neljännessä 
hirressä on kosteuden aiheuttamaa vauriota.
Puukko upposi tuppeen asti, joten yli puolet hirrestä on pehmennyt,
ja asialle täytyy tehdä jotain. 
Leveydeltään vauriota on noin metrin matkalla.
Lattiasta yksi koolaus on sulanut pois kokonaan.
Alimmat hirret on kuitenkin kunnossa.
Mieheni oli onneksi jo etukäteen perehtynyt
tällaisen vaurion korjaamiseen, 
tai yhteen tapaan tehdä se.
Siitä sitten myöhemmin, kun sinne asti päästään.


Kuvassa vanhan tiskipöydän paikka kakkoskeittiössä.


Pehmenneitä hirsiä.




Tähän asti päästiin eilen.
Lattiaeristeet ovat erittäin tiiviitä, terävällä kuokalla pitänyt voimalla niitä hakata.
Ainakaan tämän huoneen eristeissä ei ollut minkäänlaista painumaa, 
mikä on oikein hyvä asia. 
Eristeenä on pääosin purua, hiekkaa ja savea,
mutta myös olkea ja sammalta löytyi (kuva alempana)
On vaikea arvioida mikä on hiekan ja purun suhde,
eli pitäisikö purun määrää lisätä, kun kaikki on yhtä harmaata 
ja likaista. Hiekka kuulemma pitää eristeen kuohkeana ja paloturvallisempana,
mutta puru eristää paremmin.
Tämän huoneen eristyksen perusteella ehkä uskallamme olla purkamatta muita lattioita,
tämä nyt on koko ajan ollut kaikista kylmin huone, tosin eteinenkin sijaitsee vieressä.
Pääsemme huomattavasti helpommalla,
jos emme koko talon lattiaa lähde lisäeristämään.
Ehkä täällä asuessamme joudumme muuttamaan mielemme,
mutta saahan näitä lattioita revittyä auki sitten myöhemminkin.










Saimme vihdoin hankittua lämpömittarit taloon sisälle.
Olohuoneessa ja meidän makuuhuoneessa oli lämpöä 18 astetta,
lastenhuoneessa 14 astetta (sijaitsee tämän huoneen vieressä,
missä lattia on avattu).
Olen tähän erittäin tyytyväinen. 
Uuneja ei olla poltettu ihan joka päivä,
toki mittausta edeltänyt päivä poltettiin kokonaan,
mutta pellit olivat yön rakosalla ennen mittausta.
Ajatuksena on kuitenkin laittaa sisäseiniin puukuitulevyt,
hankkia kaksi ilmalämpöpumppua ja yläpohjakin 
eristetään kunhan joskus sinne asti päästään.
Kyllä tästä 20 asteinen talo näillä keinoilla saadaan :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti