sunnuntai 31. elokuuta 2014

Suunnitelmat elävät


Tänään pidämme taukoa taloprojektistamme.
Toki talolla saatetaan käydä, jos siltä tuntuu, mutta mitään ei tehdä. 
Päätimme pyhittää sunnuntait remonttivapaiksi päiviksi,
jolloin ollaan mm perheen kanssa.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö talo pyörisi mielessä.
Jo muutamassa päivässä suunnitelmamme sisätilamuutosten suhteen on muuttunut.
Tai lähinnä kai minun suunnitelmani, mieheni ajatukset ovat lähinnä rakennusteknisissä asioissa.. ;)
Mitähän muutoksia tapahtukaan viikoissa, kuukausissa, ehkä vuosissa?

Talo on 109-vuotta vanha, mutta sinne tehtiin 1975-76
viemäröinti ja vedettiin vedet. Eli talossa on vessa plus suihku.
Näin ollen meidän ei tarvitse miettiä voimmeko talovanhukseemme asentaa 
vessan ja millä tavoin se pitäisi tehdä.
Se on jo tehty. 
Toki taidamme repiä kaiken auki, tarkistaa hirret, 
tehdä kosteussulut ym uudelleen ja uusia vessan ulkonäön.

Ajattelin aluksi (siis vain pari päivää sitten), 
että haluan vessan viereen kodinhoitohuoneen ja sitä
varten täytyy yksi sisäseinä siirtää.
Sitten jo ajattelin, että siirrämme kodinhoitohuoneen sittenkin talon viereen 
ja siihen mahdollisesti yhdistettävään erilliseen rakennukseen
(missä olisi sauna, iiiso kylpyhuone ja tupa),
jotta voimme säilyttää talon alkuperäisen huonejärjestyksen
eikä taloon tarvitse puhkoa uusia viemäreitä ym.
Tänään kallistuin jo siihen, että mitään lisärakennusta tehdä ollenkaan.
Pihalla on sauna, minkä voimme kunnostaa käyttöömme.
Pesutornille on juuri sopiva paikka keittiön ja vessan välisellä käytävällä 
sijaitsevassa komerossa. 
Avot! Rahaa säästyy kymmeniä tuhansia muuhun tarkoitukseen.

Toki minä olen haaveillut todella suuresta kodinhoitotilasta
ja tällaisen olisin uuteen taloon tehnyt. 
Mutta nytpä tämä talo onkin se mikä määrää
millaisen käytännön elämän me siellä luomme eikä päinvastoin.
Harmittaako? Ei oikeastaan.
Juuri tällä hetkellä ehkä lähinnä hihityttää. Talon viehätysvoima voitti.
Ja ehkä niillä säästyneillä rahoilla minä saan yläkerran vinttiin ateljeeni.
Tai sitten pihaan pienen tallin ja pari ponia. 
Tai sitten ne uppoavat johonkin odottamattomaan,
mutta juuri tällä hetkellähän sellaista ei ole edes tulossa,
koska kaikki on vaan mennyt niin siunatusti ;)

Yhdestä asiasta minä olen kuitenkin varma.
Talosta tulee vaaleanpunainen.
Tästä ei edes keskustella.


Tässä mieleinen seinän sävy, löytyi täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti