sunnuntai 27. elokuuta 2017

Minecraft synttärit



Tällä postauksella ei ole mitään tekemistä suoranaisesti vanhan talon kanssa,
mutta tavallista elämäähän täälläkin vietetään.
Suurimmaksi osaksi jopa niin, 
ettei talon kunnostamiselle jää aikaa.
Siksi päätinkin hieman muuttaa blogin kuvausta eli jatkossakin
tulee päivityksiä muustakin kuin remontista.
 Nuorimmaisen synttäreitä vietittiin juuri kahtena viikonloppuna,
tänä vuonna valmistelut veivät hieman enemmän aikaa.
Nuorimmainen toivoi teemaksi Minecraftia,
ja aiheeseen liittyviä juttuja on sitten etsitty yhdessä ja tulosteltu netistä,
pääosin Pinterestistä. 

Laitan tähän muutaman vinkin mistä mitäkin tulostin ja tein,
niin ei jokaisen tarvitse nähdä samanlaista vaivaa.
Osan jutuista olen suoraan plagioinut netistä. 
Pinterestin linkit löytyvät myös Madame Poemin Pinterest -sivuilta.











 Teemaan sopivat neliökertakäyttömukit löytyivät Tokmannilta. Vesi on sinisellä
nestemäisellä karamellivärillä värjättyä Spriteä.



 Kuumailmapallo on tehty liimaamalla sanomalehden soiroja vesi-liimaseokssella  ilmapallonpäälle.












 Tulostettavia ruoakakortteja löytyy netistä ja Pinterestistä helpoiten
hakusanalla "Minecraft  food card". Jenkeissä niitä myydään valmiinakin.
Vain mielikuvitus on rajana. 
Kaupassa oli hauskaa, kun synttärisankari huuteli kovaan 
ääneen karkkihyllyllä "Täällä on TNT:tä" :)




 


Perinteinen "Aasin häntä" -leikki toteutettiin Creeperin pääksi tehty
laatikko päässä.












Pinjatan tein myöskin ilmapallon päälle paperisuikaleista.
Sisälle laitoin pari kiloa paperikarkkeja. 
Synttärisankari sai hakata sen rikki,
ei ollut niin vahvaa tekoa, että useammalle olisi riittänyt hakattavaa,




Minecraft -bingo oli mukavan rauhoittava leikki touhujen sekaan,
pojat tykkäsivät. Bingot sai tulostettua ilmaiseksi täältä, kunhan ensin
loi sinne omat tunnukset.





Erilaisia viirejä myydään ainakin Tampereen 
Punanaamiossa muovisina 2e/kpl, mutta toki niitä saa netistäkin 
tilattua vaikka mistä ja huomattavasti laadukkaampia.
Mutta nämä nyt passasivat kaverisynttäreille.



Kolmen viikon päästä onkin sitten keskimmäisen synttärit ja
teemana "Beach and ocean party". Saa nähdä mitä 
keksitään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti