tiistai 23. joulukuuta 2014

Tapetteja


Taloprojektimme etenee hitaasti, mutta etenee kuitenkin. 
Ainakin minulla on ollut aikaa miettiä tulevia sisustusvalintoja.
Työn alla on ollut tapettien miettiminen,
ja olen tilaillut näytteitä paristakin paikasta. 
Ihan ilmaiseksi toimittavat!
Vinkkinä tämä niille, jotka haluavat ilmaiseksi esim. nukkekotiin tapetteja :)
Sekä Seinäruusussa Tampereella että Laura Ashleyllä palvelu pelasi erittäin hyvin.
Olen tilannut varmaan kymmeniä eri tapetteja.
Moni näytttää ruudulla hyvältä,
mutta sitten luonnossa ei olekaan mieleen.
Onneksi en ole lähtenyt nettikuvan perusteella tekemään tilausta.



Tähän PIP Homen tapettiin ihastuin jo aikaa sitten. 
Tilasin mallin myös vihreästä.Vihreässä pohjan sateenkaarikuvio nousi liikaa esille
mallikuvista poiketen. Mutta tämä Birds in Paradise White
olisi ihana pienessä määrin esim.
keittiössä puolipaneelin yläpuolella
jossakin kohtaa.




Todellisuudessa tuo pohjan sateenkaarikuvio tulee selkeämmin esiin ja on myös kiiltävä, 
mutta kiilto tuli esiin lähinnä kameraa käyttäessä. Tapetin pohjaväri valkoinen tulee luonnossa
 paremmin esille, kuin näissä kuvissa..







Tämä beigekin versio olisi kaunis:





Jos tyttöni saisi päättää, niin meille tulisi pinkit seinät:



Hinta Seinäruusussa 79e/rulla


--------------------------------------------------------------------------------------------------



Tässä on PIP Homen Cherry Blossom White.
Tämä voisi olla ihana vaikka kodinhoitohuoneeseen.
Haluan, että tila on viihtyisä, jotta minä kotitöitä inhoavana viihtyisin
paremmin pyykkejä viikkaamassa :)
Esteetikkona tämmöiset asiat todella vaikuttavat minuun.
Nuo tapetinkukkaisissa on kiiltoa, mistä en kyllä isona määränä pidä ollenkaan.
Tässäkin tapauksessa kiilto tuli esiin onneksi lähinnä kameralla kuvatessa.






Hinta seinäruusussa 79e/rulla



-----------------------------------------------------------------------------------------------------




Tämä on Pilgren & Ritolan Lumme, sävynä harmaa.
Tämä voisi olla ihana olohuoneessa.
Toisaalta mietin onko sittenkin liian levoton isolla pinnalla,
kun en halua mitään tehosteseinää vaan saman tapetin joka seinälle.
Luonnossa tapetin väritys on kuvaa vielä vaaleampi ja siten rauhallisempi.







Hinta Seinäruusussa 55e/rulla.



----------------------------------------------------------------------------------------------------------







Tämä tapetti on Seinäruusun Vintage Rose G45013
Kuvio on läheltä katsottaessa melko suttuisen oloinen, mutta
Seinäruusun mainoskuvassa isolla pinnalla kivan näköinen.
Tapettia saa niin beigellä kuin harmaalla taustalla. Itse pidän harmaasta.



TÄÄLLÄ kokonaiskuva tapetista seinällä. Kaunis.

Hinta 55e/rulla seinäruusussa.



-------------------------------------------------------------------------------------------




Laura Ashleyltä löytyy myös kauniita tapetteja, tässä muutama:




Josette White Dove Grey. Täysin mattapintainen. Hinta 49e/rulla




Josette Grey Dove White olisi kaunis, mikäli tuo harmaa ei olisi hopeanväristä ja todella kiiltävää.



Sama tapetti roosalla (Josette Ametyst) pohjalla.  Mattapintainen.









Ja vielä vihreällä (Josette Eua De Nil)








-----------------------------------------------------------------------------------



Pilgren & Ritolan Lukko -tapetti on myös kaunis.
Meille joko sävy harmaa tai harmaa-beige.
Kyseistä tapettia voi ihastella Kalastajan vaimo -blogissa.
Heilä on sitä olohuoneessa.








Yllättävän vaikeaa on tapetin valinta, vaikka värimaailma onkin jo selvillä. Alkuun ajattelin, 
etten halua mitään tapetteja koko taloon, 
kun seinän väriä on maalilla niin helppo muuttaa. Ja toisaalta nuo lapset tuppaavat vielä
seiniäkin sotkemaan. En myöskään pidä siitä, että joka huoneessa on erivärinen tapetti ja 
sisustuksen kokonaisuus ei ole eheä. Ihan niin kuin minun kotini joskus olisi ollut tällainen...

Toisaalta, maalipurkin sävy ei koskaan vastaa sitä mitä pienessä mallipalassa on,
ja etsiessäni oikeaa sävyä joudun yleensä sekoittamaan sitä monesta eri maalista tai ainakin ostamaan useamman koepurkin. Pellavaöljymaalia (minkä sävyn voisi sekoittaa itse jauheesta) käyttäessä sävy tummenee kuivuttuaan, mikä vaikeuttaa juuri oikean sävyn löytämistä siinäkin.

Elämä olisi paljon helpompaa, jos ei olisi näin sävytarkka ihminen ;)


2 kommenttia: