tiistai 14. kesäkuuta 2016

Uudessa kodissa ollaan!



Pahoittelen julkaisujeni vähyyttä.
Ennen muuttoa tehtiin niin pitkää päivää,
että voimavaroja ei ollut mihinkään ylimääräiseen.
Osui koulujen kevätjuhlat suun muutkin vielä juuri ennen muuttoa.
Meidän molemmat autotkin hajosivat toinen kuukausi ennen muuttoa ja
toinen 3 päivää ennen muuttoa. Uuden hankkiminen siihen liittyvine kommelluksineen vei
oman aikansa ja toi oman stressinsä. Ne jätän mielelläni unholaan :)
Valmiiksi, tai lähes valmiiksi, saimme vain yhden makuuhuoneen ja olohuoneen.






Olohuoneesta tuli kauniin harmoninen. Ennen kuin muutimme sisään.
Nyt lattia on likainen, pienin paikoin lähtenyt (ilmeisesti huuhtelin kidesoodan maalin
alta huonosti, vaikka huuhtelinkin moneen kertaan), täynnä tavaraa lattiasta kattoon.
Mutta kaksi päivää sain nauttia tästä näkymästä.
Tai olisin nauttinut, jos en olisi ollut pakkaamassa.
Tämä huone olisi kauneimmillaan juuri näin. Tyhjänä.
Sääli.



 









 Katto on maalattu kahteen kertaan liitumaalilla.
Seinässä on maali, johon on sekoitettu Uulan valkoista Intoa,
 Jean DÁrc Livingin Wintage Paintia sävyjä Dusty Pink ja Warm Latte.
Vanha maastonvihreä tapetti peittyi yhdellä kerroksella maalia.
Lattiassa on Virtasen Porstua lattiamaali ja sävynä Uulan Pellava. Lattian väri valittiin
meidän kultaisen noutajan karvojen sävyn mukaan :)


Pönttöuunin väri on vielä mietinnässä. Tyhjässä huoneessa se olisi kaunis tuollaisenaan,
mutta ei kalustettuna. Todennäköisesti päädyn vaalean
harmaaseen tai valkoiseen. Jos sinulla on ideoita sen suhteen, niin kerro!




 












Pojan huoneeseen maalattiin punainen lattia.
Maalina on Tikkurilan Permo ja sävynä Tikkurilan lattiamaali 2104.
Hain puhtaampaa punaista, tämä taittaa ruskeaan,
mutta nuori kelpuutti tämänkin.






Seinissä on kaksi kerrosta 12 mm puukuitulevyä ja uusi pinkopahvi.
Seinät maalattiin valkoisella Uulan Into sisustusmaalilla.
Kaksi ensimmäistä kerrosta ei peittänyt ollenkaan.
Kävin sitten ostamassa Uulan Into sisäpohjamaalia ja kerros sitä
muutti tilannetta merkittävästi. Siihen vielä kerros sisustusmaalia
ja seinä oli valmis. Uusi lattia sopii yllättäen takkaan.
Takka tosin on saanut purkutuomion, se ei varastoi lämpöä ollenkaan
ja on muutenkin hieman erikoinen tapaus sisältä.
Mutta toimii vielä ja palvelee toistaiseksi.









Apuja loppuremontiin, pakkaamiseen, muuttoon ja siivoamiseen saimme todella
monelta ystävältä. Ei voi olla kuin kiitollinen. Ilman heitä emme olisi
selvinneet.





2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Casinos Near Minneapolis - JTM Hub
    Find hotels near Harrah's Casino, MN 여수 출장안마 & more nearby. We offer top 남양주 출장마사지 picks, 김포 출장안마 travel 안양 출장마사지 deals, and information to help with your hotel stay. 여수 출장샵

    VastaaPoista