maanantai 18. toukokuuta 2015

Kylpyhuoneen loppupurku



Kylpyhuone on saatu kokonaan kaivettua auki.
Rakenteena siellä oli alhaalta ylöspäin

                                 1. lauta
                                 2. lasivilla (missä painona irrallisena kakkosnelosia, koolauksia ei ollut)
                                 3. Erivahvuisia styroksikerroksia
                                 4. muovi 
                                 5. betoni 5 cm (raudoitettu)
                                 6. bitumi
                                 7. betoni 7 cm
                                 8. vesieristys
                                 9. muovimatto



Kylpyhuoneen edessä on pieni tila, missä oli oikealla kaappi.
Päädyimme yhdistämään nämä tilat, jotta kylpyhuoneesta saa suuremman
ja saamme sinne mahtumaan nykyisen kylpyammeemme.
Pystymme näin säästämään vettä, kun suihkussa tulee helposti oltua puolikin tuntia,
mutta amme täyttyy viidessä minuutissa.
Kylpyhuoneen perälle vasemmalle tulee suihku ja oikealle amme,
nämä molemmat tulevat lasiovin suljettuun tilaan. 
Vessanpöntto tulee kuvassa vielä olevaan kaappiin, 
oikealla näkyvä putki on siirretty oikeaan etunurkkaan. 
Lavuaari tulee oikealle suihkutilan ja pöntön väliin
ikkunaa vastapäätä.





Täältäkin löytyi pehmeää hirttä, 
vanhan suihkun vesieritys ei ole pitänyt. 
Onneksi sitä on vain pienellä alueella
ja saadaa paikallisesti paikattua. 
Täältä päästä taloa ei onneksi ole löytynyt tupajumin eikä kuolemankellon tuhoja.




sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kaivuri hommissa



Päätimme tässä putkien uusinnan yhteydessä uusia samalla 
saunaan menevän putkiston, kun se tulee meidän ainoaksi saunaksi
ja siis myös talvikäyttöön.
Kaivinkone kävi kaivamassa riittävän syvän ojan vesiputkia varten.
Nurmialue, johon oja kaivettiin, oli varjoliljojen valtaama.
Pelastimme tuolta alueelta kuusikymmentä taimea. 
Ja istutimme näistä suurimman osan vahingossa 
naapurimme puolelle, heh. 
Tulipahan samalla katsottua rajan paikka, 
meillä oli tästä epäselvyyttä, kun rajapyykit puuttuvat.



Taustalla sauna ja suuli


Traktori aurasi samalla pihatieltämme (tie sijaitsee kuvassa näkyvän traktorin takana) 
pintamultaa pois. Koko tie meni pilalle alkuviikosta, kun kuorma-auto ajoi pihaamme 
tuoden tilaamamme multasäkillisen. Iloinen yllätys oli, että mullan alta löytyikin vanha hiekkatie.
Siihen oli vain satanut vuosikymmenien ajan puiden lehdet ja nämä olivat maatuneet mullaksi. 
Tuosta pintamullasta saammekin mitä parhainta puutarhamultaa,
kun siihen on hiekkaakin sekoittunut. Toisaalta,
ihan turhaan me sen multasäkillisen lopulta sitten tilasimme.







lauantai 16. toukokuuta 2015

Puutarhan yllätyksiä



Pihaa talon nurkalta (talo oikealla) katsottuna. Suulin ja saunan takana on hyötypuutarha.
Takapiha levittäytyy kuva oikeasta reunasta oikealle noin 30-40 metriä (villi arvaus).






Yksi mielenkiintoisimmista asioista vanhaa taloa hankittaessa
oli sen puutarha. Meidänkin pihamme on ollut hoitamatta ehkä 
pitkään, sen verran risuja ja yksi puukin kasvoi aiva talossa kiinni. 
Odotan innolla mitä kaikkea maasta nousee, 
toiveena tietenkin ihanat vanhat perennat.
Nyt jo olen löytönyt pihasta ison vanhan pionipuskan, ruusupuskan, varjoliljaa,
kuunliljaa ja vuorikaunokkia. Kolme muuta perennaa olen löytänyt myös,
mutta näiden tunnistus on vielä kesken.


Pihalla on upea satavuotias mänty

Tässä nousemassa maasta varjoliljoja. Naapuri muistelee, että olisi
se marjapuuron värinen.




Tämä on minun aarteeni: vanha iso pioni. Kuvassa vain pieni osa.
Väristä ei tietoa, mutta olisiko aniliini?

Vuorikaunokin alku
Tämä kuva on pellon puolelta, missä kasvaa marjapuskat ja yksi omenapuu.
Kuva pellolta tonttimme rajalta. Tänne tulee hyötypuutarha.

Tämä kuva pihan pohjoisreunasta talolle päin. Edessä alapohjan vanhaa eristettä, millä täytämme maata.




Pihan pohjoisreunassa kasvaa isoja vaahteroita.



Haastavimmista asioista vanhalla pihalla on sen rojumäärä. 
Pihan takaosaa on pidetty kaatopaikka.
Siellä löytyy valtava määrä ruostunutta rautaa, minkä voimme laittaa
eteenpäin vasta kun piha on kovettunut ja kestää kuorma-auton painon.
Siellä on myös muutama ruostunut hella ja ikävimpänä
särkynyttä lasia maaperä täynnä. Myös lahonneita puukasoja on muutama.







Tämä mineraalivilla ja betoni on meidän aikaansaamaamme,
kun vanha kylppäriä on purettu.








Tässä on meidän tämänhetkinen vessamme, 
kun vedet ovat putkiremontin vuoksi poikki.
Näkymät ovat erinomaiset ;)














perjantai 15. toukokuuta 2015

Ulkomaalin valinta



Olemme kuulleet niin paljon hyvää Virtasen neljän öljyn maalista, että
olemme valinneet sen talon ulkomaaliksi. Tavoitteena oli saada koko talo maalattua
tänä vuonna, mutta toisin taitaa käydä. Talon on maalattu edellisen kerran
1974 ja valitettavasti lateksipitoisella maalilla. Ihmeen hyvin on sekin kiinni pysynyt.
Ongelman tuottaa nyt se, että sen päälle ei voi maalata öljymaalilla.
Joudumme näin olen poistamaan koko talon maalipinnan ennen uutta maalia.
Teemme tämän ikkunoiden kunnostusta varten hankkimamme
infrapunalämmittimen avulla. Mutta hidasta on!!





Tästä lähdetään liikkeelle. Eteläseinän kunto on luonnollisesti huonoin.
Maali lohkeilee lateksimaalille tyypilliseen tapaan.







Poistimme kokeeksi pienen alueen koemaalausta varten.
 Naulasin vanhat ruostuneet naulat takaisin syvemmälle,
jos ne olivat ulos ponnahtaneet. Nukkaisen puupinnan hioin
vielä käsin tai koneella sileäksi.













Tiedän tarkalleen minkä värisen maalin taloomme haluan. Ongelmana on oikean sävyn löytäminen.
Virtasen maalitehtaalta saa ilmaiseksi sävytetyn näytepurkin. Soitin tehtaalle ja sain heidät ympäripuhuttua lähettämään minulle kuusi eri näytepurkkia.
Kaikkien piti olla murrettua vaaleanpunaista, joista valitsen sopivan.
Mutta toisin kävi. Väreistä neljä oli punaiseen taitettua beigeä,
yksi kova valkoinen ja ainoa vaaleanpunainen sävy oli vaahtokarkin värinen kylmä vaaleanpunainen
(kuvassa näyttää hieman murretulle, mutta ei sitä ole luonnossa, alempi kuva todellisempi).
En tiedä katsoinko näytepalat niin väärin vai muuttuuko väri meidän ruskeaa
puuta vasten näin erilaiseksi kuin mallikuvassa.
Maalasin vain kertaalleen, mutta todella paksun kerroksen,
mikä tuolla maalilla oli helppoa. Sää oli tuulinen, aurinkoinen, lämpöä noin 12 astetta.
Etsinnässä on siis edelleen se oikea vaalea vanha roosa. mistähän sellaisen löytäisin?




Maalien sävyt vasemmalta oikealle:

1. Tikkurila puutalo 537x
2. Tikkurila Vinha värikartta Aino 2666
3. Teknos ulkomaali 7141
4. Tikkurila vanhan ajan väri 353x
5. Teknos ulkomaali 7241
6. Uulan perinneväri 4106 Ruusu








tiistai 12. toukokuuta 2015

Ikkunan kunnostus, maalin poisto



Vihdoin pääsin aloittamaan ikkunoiden kunnostamisen.
Käsittelyn alla olevat pokat ovat todella huonossa kunnossa,
huonommassa kuin oletin. Toisaalta kyseessä on eteläpäädyn
ikkuna, joten nämä ovat todennäköisesti talon huonoimmat. 

Netistä löytyy hyviä ohjeita ikkunoiden kunnostamiseen,
itse olen opiskellut asiaa Susannan työhuoneelta sekä
Museoviraston korjauskortistosta.



Käsittelyn alla olevan pokan alaosa on pitkälle lahonnut.
Mielessä kävi jo uusien teettäminen, mutta ammattilaiset saivat meidät
vakuuttuneeksi siitä, että kyllä nämä saa vielä korjattua. Jee!






Myös poikkipuiden kiinnitykset olivat katkenneet.




Nyt alkuun poistin maalit yhden ikkunakokonaisuuden pokista,
eli työn alla on neljä eri pokaa.
Maalien ja kittien poisto sujui näppärästi Speedheeterin eli
infrapunan avulla. Kuumailmapuhaltimella en ole kokeillut poistaa,
mutta tämä on ymmäärtääkseni huomattavasti nopeampi tapa eikä lasit
rikkoudu yhtä helpolla. Sain minä silti lasin rikki, kun yritin kovaa kittiä
väkisin irrottaa. Toinen lasi hajosi, kun yritin sitä väkisin vääntää irti.
Toivottavasti ne ovat ainoat rikkooutuneet.
Kärsivällisyys palkitaan tässä asiassa.







Poistin pokista ensin maalit ja sitten vasta lähdin irrottamaan kittejä,
ja tämä  oli virhe. Puu pääsi tummumaan kittejä lämmittäessä,
kun maali ei sitä enää suojannut. Poikkipuu täytyy nyt hioa,
jotta uusi maali tarttuu siihen kunnolla. Ensin siis kitti ja sitten maali.
Tekniikan kehittyessä ne pitäisi saada samalla lämmityksellä
poistettua molemmat.






Tein hommat nyt sisätilassa, mutta sen verran höyryjä tuntui
välillä ilmassa olevan, että pidin maskia. Sen suojaus ei käytännössä ollut
riittävä ja siirrynkin jatkossa ulos tekemään tätä hommaa.
Pöydällä pidin sammutuspeitettä palamattomana alustana 
ja vaahtosammutin oli vieressä varmuuden vuoksi, 
ei sille kyllä mitään käyttöä ollut. 







Kunhan pääsen jatkamaan tätä projektia, niin laitan lisää kuvia :)





sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pesuhuone



Vessapesuhuoneen kunnostus on alkanut.
Suunnittelimme aluksi,
 että jätämme tämän
remontoinnin parin vuoden päähän, 
mutta päätimme nyt samalla uusia koko talon putket.
Voimmepa sitten vakuutusyhtiölle sanoa, 
että ns. putkiremontti on tehty.



Vessan ja lavuaarin paikka säilyy ennellaan, samoin suihkun.
Suihkuun tulee iso "lavuaari" lattialle,
jotain  mattapintaista ja karheaa materiaalia,
jotta koirakin uskaltautuu tänne pesulle.
Lasiovet joudumme varmaan teettämään
ja suihkutilasta tulee oma horminsa ulos, luultavasti myös omalla imurilla.






Kaakelit levyineen on nyt revitty seinistä,
samoin niiden alla ollut mineraalivilla.
Seinästä löytyi kaksi vettä eristävää pintaa, 
joiden väliin olisi voinut syntyä homekasvustoa. 
Onneksi näin ei ollut käynyt.

Lattian piikkaamisessa on todella kova homma,
pinta on tehty nykyistä kovaemmasta betonista,
mitä 70-luvulla käytettiin.
Alla on hieman pehmeämpää betonia, lasivillaa ja styroksia.
Vielä on epäselvää onko kaikki kasattu suoraan maata vasten.
Asia selvinnee lähipäivinä. 

Betonin alla on muovi, mikä on periaatteessa väärin.
Betoni pitäisi valaa hengittävän materiaalin esim. paksun paperin päälle.
Tuleepa tämäkin virhe korjattua samalla.





Vessanpöntön takaa löytyi yllättäen kaunis ovi.
Olisimme todella mielellämme tämän avanneet,
mutta tilaan ei mahtuisi tuolloin vessanpönttöä
ja ovi aukeaa myös keskelle makuuhuoneemme seinää,
mihin tulee parisänkymme.
Jätämme oven tänne piiloon tuleviakin sukupolvia varten,
jos joku sen joskus haluaa avata.




lauantai 2. toukokuuta 2015

Kumpparit kiiltäväksi



Maalla touhutessa kumpparit likastuvat todella nopeasti.
Minulla on Pinkit Hai -saappaat, joiden väri tuntui alkavan jo haalistua.
Keksin pesun jälkeen käsitellä kaikki kumisaappaat
auton kumi/muoviosille tarkoitetulla aineella. 
Tulipas niistä kiiltävät ja aine myös suojaa kumisaappaita.
Suosittelen!
Harmi, ettei tullut otettua "ennen" -kuvia ;)





Tässä käyttämäni aine,
mutta merkillä ei liene väliä.


Keittiön purkua




Keittiön kunnostaminen on aloitettu.
Siellä oli pientä kosteusvauriota, minkä vuoksi purimme koko alapohjan.
Lopulta vain yksi pieni kohta pitää vaihtaa,
pohja on muuten hyvässä kunnossa. 
Tämä kohta, missä lahoa oli,
on eri kohta kuin missä tiskipöytä oli ja missä lattian pintalaudoissa oli kosteusvauriota.
Poistettu lattianiskan pätkä näkyy allaolevassa kuvassa alaosassa oikealla.
Tuossa parrussa oli myös tuholaisten käytäviä,
enempi näitä kuitenkin löytyi tulevan kodinhoitohuoneen 
(eli vanha kakkoskeittiön) alapohjasta. 
Käytävät olivat niin isoja, että ne luultavasti ovat Kuolemankellon aiheuttamia.
Tämän postauksen lopussa on vielä kuva tuollaisesta syödystä parrusta.





Lattian eristeenä oli pohjalla ensin kerros sammalta, 
sitten olkea lämpöä eristämässä, 
sitten oli kerros hiekkaa paloturvallisuutta lisäämässä
ja kaiken päällimmäisenä vielä tampattu savikerros.
Kyllä on ennenvanhaan osattu!










Saimme tietää, että keittiö on aikaisemmin ollut tulevan makkarimme paikalla.
Puuhella on siis siirretty tänne myöhemmin ja betoni on 
valettu erikoisesti olkien ja hiekan päälle.
Vain puuhellan takaosan alla on tiiliperustusta 
ilmeisesti osana palomuuria.
Tätä emme näillä näkymin lähde purkamaan,
täytyisi muuten hella irroittaa.
Kun tämä näin on yli 50 vuotta kestänyt, niin kestää varmaan jatkossakin.
Minä kyllä toivoisin, että puuhellaa saisi nostettua hieman
korkeammalle, niin viereen tuleva liesi olisi samalla tasolla.
Mutta sitten täytyisi piippuun tehdä uusi aukko hormille,
vanha muurata umpeen ym.
Joten näillä mennään.












Keittiössä oleva vanhan leivinuunin perustus on sentään tehty tiilistä 
muuraten maahan asti.
Olisin halunnut tähän uuden leivinuunin,
mutta siihen ei nyt taloudellisesti ole mahdollisuuksia.
Ja saanpa nyt tähän kohtaa kaipaamani kuiva-ainekaapin,
kunnon vanhanaikaisen skafferin :).
Tuo tiiliperustus täytyisi eristää lecasoralla,
niin saisimme kylmäsiltaa katkaistua keittiön lattiaan.








Keittiössä on tällainen ihana vanha kaappi,
mitä emme saaneet mistään ovesta mahtumaan ulos, 
myöskään ikkunastase ei mahdu.
Onko se voitu rakentaa joskus paikan päällä??









Tässä vielä kuvaa tuollaisesta tuholaisten syömästä parrusta. 
Tämä parru on vanhan kakkoskeittiön alapohjaa.
vain vuosirenkaat jääneet syömättä.
























perjantai 1. toukokuuta 2015

Sisustuksen tulevia värejä


En ole sisustussuunnittelija ja sen kyllä huomaa.
On todella vaikea hahmottaa kokonaisen kodin tulevaa värimaailmaa.
Toisaalta rakastaisin pääosin valkoista sisustusta. 
Toisaalta rakastan puuterisia värejä ja pastelleja.
Rakastan sisustuksessa pienissä määrin myös pinkkiä.
Ja kaikkein määräävinpänä, rakastan myös syvää lämmintä punaista.
Punaisesta teetin yhden kotini keitiönkin.
Musta on tehnyt myös tuloaan värimaailmaani,
sillä saa kivasti terästettyä hempeääkin sisustusta,
mustavalkoinen sisustus puun ruskella höystettynä olisi myös ihana.
Murrettu violetti on ihan uusin ihastukseni.
Toivoisin uuteen kotiin harmonista kokonaisuutta, mutta tylsyyttä en kaipaa.
Varsinaiselta sekametelisopalta kyllä tämä jo kuulostaa.

Kerään tähän alle vähän niin kuin itseäni varten tätä värimaailmaa,
mistä haaveilen. Jotain on varmaan karsittava.










Vintage Bathroom



























































































Kaikki kuvat ovat Pinterestistä ja niiden linkit
löyty sivuiltani täältä