keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Pientä päivitystä



Hupsista keikkaa, 
edellisestä päivityksestä on vierähtänyt jo kuukausi!
Hommat talollakin ovat olleet melkein seisahtaneena.
Isäntä sairasti ensin kolme viikkoa, sitten oli kahdet synttärit järjestettävänä,
minä aloitin uuden työn  
ja suurimpana muutoksena remontin edistymisen kannalta
on ollut mieheni opintojen alkaminen.
Hänhän irtisanoi itsensä keväällä entisestä työstään voidakseen
keskittyä talovanhuksemme entisöintiin ja remonttiin.
Innostui sitten niin, että pääättikin pyrkiä ammatinvaihtajana 
talonrakennusalalle opiskelemaan, ja pääsi. 

Tällä viikolla on tauon jälkeen oltu taas talon kimpussa.
Kenties uusien opintojen myötä mieheni 
on tämän viikon illat siivonnut talolla. 
On ymmärtänyt siistin työmaan merkityksen työturvallisuudelle
ja niin edelleen... 
Minä olen tästä todella onnellinen, sillä talolla käyminen
on ollut välillä melkeinpä vastenmielistä, kun ei siellä oikein ole voinut olla 
varsinkaan lasten kanssa
kaiken rojun, työkalujen, lian ja sahanpurun ym keskellä.
Muiden huoneiden pintaremonttikin onnistuu kohta taas,
kun siihen on fasiliteetit kunnossa. 
Ja on herännyt ne samat hyvät fiilikset talosta, mitkä silloin alussakin oli.
Tykkään :)

Jotain pientä koko ajan ollut kuitenkin työn alla,
 ja laitan parin kuvaa, vaikka täysin kesken kaikki on.
Sähkötarvikkeita on valittu ja tilattu, päädyimme valokatkaisimien
ja eniten näkyvillä olevien pistorasioiden suhteen 
bakeliittisiin vanhan mallin mukaan tehtyihin kytkimiin.
Keittiösuunnitelma on osittain myös muuttunut, kun päädyimme lopulta siihen,
että tulemme purkamaan keittiön ja pienen ruokailutilan välisen seinän,
mikä ratkaisee monta käytännön ongelmaa...
Nyt saamme mm. kunnon hellan mahtumaan puulieden lisäksi keittiöön 
eikä niitä tarvitse laittaa vierekkäin, mikä ei olisi ollut esteettisesti
hyvä ratkaisu. Nyt saamme myös kunnon ruokakomeron tehtyä keittiöön.
Keittiöön mahtuu nyt myös arkikäyttöön riittävä ruokapöytä, 
ja olohuoneen puolelle tulee isompi ruokapöytä, mitä voi arjessa käyttää
maalaamiseen, piirtämiseen, askarteluun, ompeluun ym. 
Ratkaisu tuntuu oikealta, vaikka hieman rikkookin alkuperäistä
talon pohjapiirustusta. Toisaalta, eipä talon 
alkuperäinen keittiökään ole vuosikymmeniin ollut alkuperäisellä paikallaan, 
vuosikymmeniä sitten keittiö sijaitsi isoimman makuuhuoneen paikalla.





Keittiön yhtenäiselle seinälle on tehty koolauksia, jotta vesiputket saadaan piiloon.
Vaakakoolaus on tehty tasaamaan kieroa seinää edes hieman. Päällimmäiseksi
tähän tulee helmipaneeli pystyyn.

Ruokakomeroa aloiteltu keittiön nurkkaukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti